Pääasiaa

Maaninen sukkailu heittää joskus yli, ja silloin on vaihdettava päätä:



Ohje vanhasta Modasta, lankana Gjestalin Superwash sport, jota oli yllättävän mukava neuloa.



Palmikot ovat ihania katsella ja pitää päällä, mutta keskittyminen ja vääntö, mitä niiden neulominen vaatii, ei ole ihan minun juttuni. Silti lankean niihin pari kertaa vuodessa ja tuskailen apupuikon kanssa. Sisyfos-neule, siis.

Ja jottei ihan menisi pääasialliseksi:



Regian maastoutuvasta langasta sukat sille, jolla on perheen ujoimmat (ja karvaisimmat) jalat.

Lisäksi lähipiiriini kuuluu henkilö, joka joko osaa lukea ajatuksia tai sitten kysyä neuvoa oikeilta ihmisiltä. Vai mitä sanotte tästä lahjasta?

<3 <3 <3, sanon minä.

Miessukat

Tässä on todelliset miessukat!


Armyvihreät 75% villaa, pituus sopii saappaisiin ja sitten voi mennä pohjoisiin metsiin. Voi miettiä sotahistoriaa ja jurnuttaa rauhassa.



Yksi pikkujuttu vielä:



Tykkää kummiski.

Mustan pitsin aamuvuoro

Söpöjalkainen kirjastolainen kaipasi pitsineulesukkia - mustana, tietenkin.



Nettiselailu muistutti mieleen jo kauan haaveilemani mallin Ullasta. Strawberry Field näyttää vaaleanpunaisena ultrasöpöltä ja mustana hitusen virikkeellisemmältä. Sen verran, että tietopalvelu jaksaa kiinnostaa.



Beatles on lisäbonusta oikeastaan ihan kaikkeen elämässä.

Horrorsocks!

Kauhufestivaalit Iissä - siis Iik! - festarit toivat mukanaan ongelman. Kuinka istua neulomatta paikallaan kahdeksan tuntia päivässä?

Facebookissa saadut hyvät neuvot kirvoittivat kolmelta karvaisemmalta osallistujalta runsaasti kauhistuneita, paheksuvia ja ahdistuneita kommentteja. Sain junassa kahden tunnin saarnan, joka keskittyi valopuikkojen saatanallisuuteen, kilinän turmiollisuuteen ja yleiseen elokuvaetikettiin.

Minä olen käynyt ennenkin elokuvissa, jopa entusiastienkin kanssa. Minä osaan neuloa fiksusti.

Parin ensimmäisen elokuvan aikana hillitsin itseni, mutta kasarisplatterissa käytettiin niin moninaisia työkaluja aina kirveestä joulukuusenkynttilöihin saakka, että arvelin bambupuikkojen sulautuvan sekaan. Näin kävikin.

Lopputuloksena oli seiskaveikasta täydellisessä pimeydessä kahden päivän aikana neulotut kauhusukat. Välillä laskin silmukoita sormin tunnustelemalla ja kerran esitin ulkona väliajalla "Käänsin-kantapään-pimeässä-ja-olen-ihan-hiton-pro" - tanssin.



Muutama löysempi silmukka mahtui joukkoon, mutta kauhuleffa-ammattilainen arvostanee niitäkin tietäen, että niiden aikana on pelätty *oikeasti*.

Ketään ei vahingoitettu bambupuikoilla neuletta tehtäessä.

Forever in Blue Jeans

Kirjastolaisystävä tahtoi farkkusiniset, yksinkertaiset perussukat. Koska kirjastolaiset eivät ole ihan yksinkertaisia ja kyseisellä henkilöllä harvinaisen pienet ja sievät jalat, turvauduin vanhaan tuttuun Thujaan.



Mallina läheinen ihminen, jolla on lupa kiivetä poseeraamaan keittiön pöydälleni tarvittaessa.



Sukkabiisinä Neil Diamondin Forever in Blue Jeans, koska kulttuuriammateissa me emme tee rahaa - me teemme hyvää.

"Money talks

But it don't sing and dance and it don't walk.
And long as I can have you here with me

I'd much rather be
Forever in blue jeans."

You can call me Miss

Vain suuresta rakkaudesta voi tehdä suuria tekoja.

Virkkasin. Kukan. Pinkistä. Langasta. Värit 11-vuotiaan ja lankakauppiaan mielestä "yhteensopivat".



Great love makes you do great things.

I crocheted. A flower. *Pink* flower.
A cell phone cozy for a daughter's friend.

Adrian Mole, you sock!

Tärkeä ystävä vietti syntymäpäiviään, ja lahjaksi valmistuivat punaiset sukat.



Sukat ovat tavallistakin tavallisemmat, mutta kaikki, jotka ovat lukeneet Sue Townsendin mainion kirjasarjan Adrian Molen elämästä tietävät, miksi sukkien on oltava punaiset. Kirkkaanpunaiset.

Plain and basic red socks were a birthday present for a dear friend. If you've read your Sue Townsends, you'll know why they are soooo red :).



Ja loppuun onnittelubiisi: